tiistai 1. joulukuuta 2015

Asiakaspalvelutyöt


Olin Salessa työpaikalla tapahtuvassa oppimisessa lokakuussa kaksi kertaa, päivän molemmilla kerroilla.
Aamu alkoi 8.15 ja koululle syömään ja tunneille päästiin noin 10.30. Meillä oli työtehtävänä molemmilla kerroilla kuormien tyhjennys ja hyllyttäminen. Kuormissa oli mm. leipiä, juomia, kuivatuotteita ja tupakkatuotteita. Hyllyttämisien jälkeen oli vielä jäljellä tuotteiden eteen vetämistä.
Molemmilla kerroilla oli ylä-asteelaisia tet- harjoittelijoita, joten uskon, että siksi työtehtäviä oli hieman vähemmän, koska pienessä kaupassa ei ole niin paljoa kuormia.






Koulun kioskiin, Mangustiin, menen vielä ennen lomaa viikoksi.